Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talli ja ympäristöt

     Pohjapiirrustukset • Henkilökunta • Tallin aikataulut • Varustehuone

Widna sijaitsee rauhallisessa paikassa, Keski-Suomen ihanteellisten järvimaisemien lähistöllä. Paikalla missä talli sijaisee on hyvät maastot, kauniit rehevät metsät sekä Ruki järvi, jossa on mahdollista uittaa myös hevosia. Tallilla vallitsee kaiken tämän lisäksi lämminhenkinen ilmapiiri, johon on helppo päästä mukaan. Tallimme järjestää myös paljon toimintaa, josta voit lukea lisää Toiminta -sivulta.

Widnaan pääsee hyvin, myös julkisilla. Tallin pitkä, noin 2 kilometrin hiekkatie alkaa moottoritieltä, ja hiekkatien lähistölle saapuu päivittäin busseja. Sieltä on siis hyvä kävellä tallillekkin. Tallilla on myös hiekkapohjainen parkkipaikka, aivan päärakennuksen ja omakotitalomme edessä. Siihen mahtuu kerrallaan autoja 10, ja tapahtumia järjestäessä autot tulee jättää tyhjennettyihin hiekkatarhoihin tallipihalle.

 

Päätalli

Päätalli on suurikokoinen, laaja rakennus, joka on rakennettu vasta 2000 luvulla. Talli on siis ollut alusta saakka talli, eikä koskaan toiminut missään muussa virassa. Tiloja on uudistettu 2012 - 2013 paljon, sillä Widna on muuttanut näihin tiloihin vasta 2011, mutta varsinaisesti 2012. Tallissa on omille hevosille tasan 20 karsinaa, joidenka lisäksi löytyy kaksi varustehuonetta, wc, pesukarsinat, kahvio sekä pieni, mutta käytännöllinen pukuhuone kahvion yhteydessä. Talli uudistuu koko ajan enemmän, ja nyt seuraavana hankintana on saapunut solarium. Se on ollut jo kovassa käytössä, joten solariumiin tulee varata aika varauslapun kautta.

Toimistosta löytyy paljon juttua niin hoitajille kuin muullekin talliporukalle. Sieltä useimmiten löytää ainakin kahvimukin ääressä kökkivän Sannan, jos ei naiseen muualla törmää. Toimistosta löytyy tuntivaraukset, maneesivaraukset, kilpailukutsut ja ilmoitukset. Myös solariumin varauslappu löytyy toimistosta. Toimistossa kannattaakin vierailla muutaman kerran viikossa, jos haluaa pysyä kärryillä tallin toiminnasta!

 

Yksityispuoli

Tallia on laajennettu 2012 tekemällä tähän yksityispuoli. Tällä puolella on paljon tilaa, ja yhteensä kahdeksan karsinaa, joista tällä hetkellä kuusi on käytössä. Puoli on rauhallinen, eikä ratsastustuntien tai kilpailuiden hälinä kuulu yksityishevosien puolelle. Hevoset saavat siis omaa rauhaa. Tämäkin talli on lämmitetty ja hyvin laitettu. Tällä puolella ei kuitenkaan ole kuin sitomispaikkoja ja karsinat, eli pesupaikat ja varustehuoneet löytyvät päätallin puolelta.

Hevosia hoidetaan niiden omistajien ohjeiden mukaan. Hevoset viedään yleensä ulkoilemaan heti aamusta, ellei omistaja toisin sano. Hevoset hoidetaan täysin samalla tavalla, kuin tallin omatkin hevoset. Ruokinnat ja niiden ajoitukset pidetään tarkkoina, eikä niistä lipsuta. Karsinat siivotaan joka aamu, ja mahdollisesti myös toisen kerran, jos karsina sitä vaatii.

Tarhausjärjestykset

Tarha 1 Honkka, Aave, Avi  
Tarha 2 • Jonttu, Fore, Brulle  
Tarha 3 • Wolle, Mellor, Poni  
Tarha 4 • Babydoll, Mira  
Tarha 5 Juri, Fiira, Avalon   
Tarha 6 • Max, Kokis  
Tarha 7 • Sierra, Char  
Tarha 8 • Rex, Boy  
Tarha 9 • Eetu, Zorro, Rumba, Frosti  
Tarha 10 • Vertti, Reiska, Hali  
  • Etkö ole tyytyväinen? Ilmoita siitä!

 

©2018 Widna - suntuubi.com